Tietokone solmussa, mieli maassa

Usein tulee eteen sellainen hetki että kun painaa tietokoneen virtanäppäintä, niin mitään ei tapahdukaan. Ruutu pysyy mustana kuin naapurin ilkeän koltiaisen sielu ja johan siinä alkaa itselläkin hermo kiristyä. Tekisi mieli tarttua näytöstä kiinni ja heittää mokomalla vesilintua kymmenen metrin kaarella. Ei kannata. Kannattaa sen sijaan kääntyä asiantuntevan ammattilaisen huoleen.

Tietokoneet ovat vähän niin kuin entisaikain autot: korjattavissa ja huollettavissa, toisin kuin valtaosa muusta nykyajan elektroniikasta. Ennen oli muutenkin paremmin, kun vanhat videonauhurit, munankeittimet ja levysoittimet saattoi viedä korjattavaksi – asiat tehtiin kestämään. Nyt kun ostat elektroniikkaa, niin se on kaatopaikkatavaraa jo seuraavana vuonna. Paitsi tietokoneet. Ne ovat hyviä yhä.

Tietokoneissakin on toki eroja, sillä halvalla saa halvan koneen joka kestää vain pienen hetken. Siksi järkevä säästää rahojaan tai eläkettään muutaman kuukauden ja ostaa sen jälkeen kunnon tietokoneen. Mieluiten vielä sellaisen, joka on kasattu räätälöidysti mittatilaustyönä erilliskomponenteista (komponentti tarkoittaa tietokoneen sisälle tulevaa osaa).

Käänny asiantuntijan puoleen

Kun siis tarvitset tietävää konetta, jonka avulla pidät yhteyttä ja sosiaalista elämää yllä tai maksat kätevästi verkkopankissa laskut, ota yhteyttä paikalliseen ammattilaiseen ja asiantuntijaan. Kannattaa kertoa hänelle omista käyttötarpeistasi, mutta mainita samalla, että pistää konepellin alle sen verran hevosvoimaa, että se kylässä käyvä lapsenlapsikin voi tarvittaessa käyttää vehjettä pelikäytössä. Koska eihän siitä mitään tule, jos koltiainen taas kerran räplää sohvalla sitä älypuhelintaan kyllästyneen näköisenä.

Siksi onkin hyvä yllättää lapsenlapsi kerrankin toteamalla, että mummun tai paapan koneella muuten pyörivät myös ne kaikkein uusimmat viteopelit. Tällä kikalla saat melko varmasti lapsenlapsesi rajattoman rakkauden ja hyväksynnän, vaikka ennen olisikin ollut jonkinlaista ryppyä ja kitkaa rakkaudessa. Tietokoneet ovat yllättäviä vehkeitä, niiden avulla on ennenkin ihmissuhteita korjattu.


PC-pelit – pasianssi vai miinaharava?

Tiesitkö, että tietokoneissa on olemassa pelejä? Vakiovarusteisiin kuuluvat muun muassa sellaiset alan klassikot kuin ”pasianssi” ja ”miinaharava”, joista kumpikin on hyvä tapa hieman verrytellä dementiavaarassa olevia eläkeläisälynystyröitä silloin tällöin. Itsekin nautin näiden pelien pelaamisesta säännöllisen epäsäännöllisesti, eikä muistissani ole mitään vikaa – olihan viimeinen presidenttimmekin Kekkonen. Näittekö? Hyvin pelaa edelleen, muisti siis. Pelit myös, aina kun niitä huvittaa pelata.

Miinaharava on siitä mukava, että siinä ei tarvitse oikeasti olla tekemisissä hengenvaarallisten räjähteiden kanssa. Ei, riittää että naksuttelee hiiri-nimisellä laitteella ruudukkoa ja koittaa esiintyvien numeroiden kanssa päätellä sen, mistä ei ainakaan kannata seuraavaksi painaa fiktiivistä miinaa löytääkseen. Tavoite on eliminoida kaikki muut ruudut paitsi ne, missä on miina sisällä. Jos siihen pystyy, on voittaja – sekä pelissä että oikeassa elämässä, kuten ex-vaimoni aina tapasi sanoa. Teneriffalle sekin lähti, eikä koskaan palannut. Kortin kyllä lähetti, että Manuelin kanssa on mukavaa. Mokomakin.

Pasianssi, ei siis Pasi ja Anssi

Pasianssi on korttipeli. Paitsi että kortit ovat tietokoneen sisällä virtuaalisesti eli sähköisesti. Mutta mietipä, nyt et joudu enää pasianssia pelataksesi kuluttamaan niitä omia pelikorttejasi, vaan voit jättää ne pöytäkaapin lipastoon keräämään arvoa. Myy ne vaikka huuto.netissä retrona 20 vuoden päästä, jos sinussa vielä silloin henki pihisee.

Nyt kun muuten rupesin oikein miettimään, niin tajusin, että pannahinen, enhän minä enää muistakaan miten pasianssia pelataan. Siinä vissiin jaettiin kortteja erisuuruisiin nippuihin ja sitten koitettiin niitä saada oikeassa ylänurkassa oleviin kasoihin jossakin tietyssä järjestyksessä. Olisikohan ollut jotenkin noin? Voi pannahinen kun ei nyt ollenkaan muistu mieleen. Perhana, kun tuli oikein paha mieli.

Muistatkos sinä pasianssin säännöt? Ota yhteyttä ja kerro lisää!


Pöytäkone vai läppäri?

Tietokoneita on olemassa kahta erilaista mallia. Pöytäkone on se jäätävän iso möhkäle, joka nimensä mukaisesti sijoitetaan yleensä pöydälle pysyvästi. Siinä on erillinen näyttö eli monitori, erillinen näppäimistö eli näppäimistö ja erillinen hiiri eli kursorinliikutinapparaatti. Läppäri eli sylimikro eli kannettava tietokone on taas kompakti vaihtoehto, joka on huomattavasti pienempi ja kevyempi. Koko ja ketteryys mahdollistavat sen kohdalla sen, että sylimikroa voi käyttää vaikka sylissä samalla kun istuu sohvalla. Sen voi myös kätevästi ottaa mukaan matkalle tai vessaan, kun tiedossa on pitkä istunto.

Molemmista malleista on olemassa erihintaisia versioita varsin laajalla akselilla. Halvimmat vaihtoehdot maksavat vain noin parin sadan euron luokkaa, kun taas toisessa ääripäässä sijaitsevat teholaitteet ovat helposti tuhansien hintaisia. Mutta ellet nauti viimeisimpien videopelien pelaamisesta, todennäköisesti tehokas tietokone on sinulle turha, ja pärjäät varsin hyvin myös edullisemmalla vaihtoehdolla. Jo halvalla koneella surffaa internetin tietoverkoissa, kirjoittaa sähköposteja ja käy verkkopankissa. Huomionarvoista on tosin se, että halvoista komponenteista eli sisuskaluista koottu kone luultavasti kestää käytössä vain vuoden taikka kaksi, ja sen jälkeen on käytännössä käyttökelvoton. Kannattaa siis vähän enemmän panostaa, ettei sitä ihan halvinta mene ostamaan. Ei siitä tule kuin paha mieli – luota asiantuntijan sanaan tässä.

Entäs käytetty sitten?

On totta, että tietokoneen voi ostaa myös käytettynä. Mutta siinä on aina se riski, että kone ei toimi kunnolla – ja kun yksityishenkilöiden välisessä kaupankäynnissä vallitsee vain se kuuluisa ”perävalotakuu”, ei valittaminenkaan auta kun vahinko on tapahtunut. Siksi kannattaa mieluummin ostaa uusi kone, jotta voit olla varma sen kestävyydestä edes sen vuoden-parin ajan, jos valintasi on kaikkein halvin malli.

Toinen vaihtoehto on toki koota uusi kone uusista komponenteista räätälöidysti, joka oikeastaan onkin paras vaihtoehto. Kannattaa silti jättää kokoamistyö ammattilaiselle, ettet ala itse änkemään sopimattomia osia väkisin yhteen tai tuhoa herkkiä komponentteja staattisella sähköllä.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!


Viski vai konjakki – kumpi maistuu koneen ääressä?

Alkoholin käyttäminen tietokoneen käytön yhteydessä, etenkin silloin kun on internetissä, ei ole liiallisessa mittakaavassa suotavaa. Mutta välillä on kiva rentoutua suosikkijuoman parissa ja surffailla internetin ihmeellisissä syövereissä, aivan kuten nauttisit lasillisen jumalaista juomaa, kun katsot vaikkapa suosikkisarjaasi.
Kysymys kuuluukin, minkälainen juoma rentouttaa parhaiten, kun katselet vaikkapa lottotulokset tai SM-Liigan maalikoosteen tai selailet iltapäivälehtien sivuilla. Facebookista puhumattakaan. Kaikilla on makunsa mutta allekirjoittanut tykkää rentoutua viskin tai konjakin parissa. Konjakki on loistava etenkin videoita katsellessa, kylminä talvi-iltoina. Viski menee taas helposti jotain mielenkiintoista artikkelia lukiessa.

Konjakki kuuluu juoda asianmukaisesta lasista

Huomasin tätä juttua kirjoittaessa, että internet antaa helposti vastauksia kaikkeen. Konjakkia nauttiessani ja Youtube-videoita katsoessani, rupesin miettimään että ovatkohan nämä nyt asianmukaiset lasit konjakin nauttimiseen. Minulla oli jotkut Iittalan tyylikkäämpi kartionmuotoinen lasi kädessä ja rupesin muistelemaan, että eikös konjakki kuulunut kaataa kurkusta alas hieman kultivoituneemmin?

konjakki lasi perinteinen

Nopea pyrähdys Googlen hakutuloksissa antoi heti oivat esimerkit ja vinkit siitä millaisia laseja kannattaisi käyttää. Huomasin aika pian, että konjakkilaseissa mennään edelleen sillä vanhalla tyylillä, joita ollaan elokuvistakin totuttu jo näkemään. Ja bloggarit osasivat neuvoa lasien ostamiseen liittyvissä asioissa. Näin tällaisen maallikonkin on helpompi lähteä konjakkilasiostoksille. Täältä löytyi hyviä vinkkejä.

Entäs viski, millaisesta lasista se nautitaan?

Muistan jo nuoruudestani sellaiset paksut viskilasit, nelikanttiset jämäkät ja tyylikkäät lasit, joista viskiä juotiin niin että jäitä oli puoli Antarktiksen verran. No, rupesin sitten kuitenkin Googlettelemaan niitäkin ja ihmetyksekseni huomasin, että viskilasejahan löytyy jos monenlaista eri yksilöä nykypäivänä. Ja että ei se ole pelkästään se paksu krogilasi, tumbleriksikin kutsuttu, josta viskiä kannattaa nauttia. Samainen blogi oli erittäin avulias myös viskilasien suhteen.

viski lasit

Bongaa täältä myös parhaat viskilasit. Mullisti muuten meikäläisen maailmaa tuo blogikirjoitus. En ollut ajatellutkaan että viski voi maistua niin paljon paremmalta kuin mitä se tulppaaninmuotoisista laseista tekee. Todella hyviä vinkkejä ja taas kerran osoitus siitä, että onneksi internet on olemassa! Ilman nettiä en olisi näidenkään tiedon kultajyvästen luokse löytänyt.

Ensi kerralla taas asiaa tietokoneisiin liittyen, pahoittelut tästä asiahairahduksesta. Toivottavasti edes joku sai kirjoituksestani vinkkejä surffailuun. Muistakaa olla maltillisia alkoholin ja netin käytön suhteen.


Estoja koneeseen, parempi mieli kaikille

Onko tilanne tuttu? Lapsenlapsi kavereineen kävi kylässä ja pääsi päästä tietokoneelle? Ja kun menet sinne myöhemmin illalla itse, niin jo ruudulle levähtää avonaisia haaruksia ja paljasta pintaa? Moisesta ei kukaan pidä, etenkään hapan, elämäänsä hieman kyllästynyt ja kaiken seksuaalisen viriiliytensä vuosien saatossa kadottanut eläkeläinen. Senpä takia koneeseen on hyvä pistää vähän estoja päälle, jotta moisilta nakukuvilta voitaisiin vastaisuudessa välttyä.

Alastonkuvat turmelevat paitsi lapsiraukkojen mielen, myös oman tietokoneesi. Vai voitko enää kuvitella käyttäväsi jatkossa sellaista tietokonetta, jonka ruudulla on vilahdellut estotonta irstautta? ”Kyllä”-vastaus saattaa olla silkkaa itsepetosta, joten mieti tarkkaan, ennen kuin nyt sanot mitään. Parempi vaihtoehto on napata kone kantoon ja viedä se lähimpään roskalaatikkoon, minkä löydät. Poissa kotoa, poissa mielestä, kuuluu vanha sanontakin. Se on mielestäni totta, sillä ATK-alan ammattilaisena olen monesti joutunut juuri näiden asioiden kanssa painivia asiakkaitani konsultoimaan.

Ehkäise ongelmat ajoissa

Paras vaihtoehto on ehkäistä ongelmat ennen kuin niitä ehtii syntymäänkään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kiedo tietokoneen ympärille kymmenestä viiteenkymmeneen metriin metalliketjua ja kiinnitä ketju paikoilleen noin 3-5 teollisuustason munalukon kanssa. Titaani on hyvä vaihtoehto materiaaliksi, mutta tarvittaessa myös timanttilaminoitu käy.

Munalukkojen avaimet kannattaa tämän jälkeen kätkeä samaan lasiin tekohampaidesi kanssa, sillä se on ainoa paikka, josta lapsenlapsi ei pysty avaimia hankkimaan – jo pelkkä ajatus liemessä lilluvista muovi-ikenistä saa hänet antamaan ylen, joten tästä syystä hän ei pysty ottamaan minkäänlaista katsekontaktia kohti tekohammaslasi/avainpiiloasi.

v-sana

Jos kuitenkin omistat harmillisesti vielä omat hampaasi, toinen vaihtoehtoinen piilotuspaikka voi olla samassa varastokaapissa, jossa säilytät TENA-tuotteitasi. Se lienee ällöttävyysasteeltaan lähes samaa tasoa tekarilasin kanssa, joten mukula ei taatusti osaa saati kykene etsimään avaimia sieltä.

Ja avot, tietokoneesi saa olla ilman irstautta. Kaipaatko lisätietoja? Ota yhteyttä!


Eläkeläiset voivat verkostoitua Facebookissa

Eläkeläinen, koetko olosi usein yksinäiseksi? Asuvatko ystävät ja sukulaiset liian kaukana, toisella paikkakunnalla? Autoakaan ei ehkä ole? Siinä tapauksessa vastaus kaikkeen mahdolliseen on Facebook, yhdysvaltalaisen megakorporaation ylläpitämä sosiaalinen yhteisöllinen media, jossa luultavasti kaikki nuoremmat sukulaisesi jo ovatkin. Nyt sinunkin kannattaa liittyä mukaan, sillä Facebook täyttää tyhjänkin elämän täyteen iloa, jonkamoista harva saa vanhemmilla päivillään enää kokea.

Facebook-logo

Facebookissa voit solmia sähköisiä ystävyyssuhteita, liittyä erilaisiin ryhmiin ja yhteisöihin (muun muassa villasukankutojille on taatusti tarjolla oma ryhmänsä), pelata viihdyttäviä pelejä sekä jakaa sisältöä ja kommentoida muiden kirjoittamiin tai jakamiin tilapäivityksiin. Parasta on kuitenkin ottaa osaa kiehtoviin keskusteluihin, jotka käsittelevät usein esimerkiksi pakolaisia tai turvapaikanhakijoita, suvaitsevaisuutta, puoluepolitiikkaa tai muita vastaavia ikivihreitä aiheita. Johan vanhakin nyt nuortuu kun mahdollisuus päästä jakamaan elämänviisauksia nykyajan nuorille aukeaa eteen oman tietokoneen suosiollisella avustuksella.

Tarjolla on myös erilaisia pelejä

Facebook on siitäkin mahtava paikka, että kipakoiden keskustelujen ohella siellä voi ihminen kuluttaa aikaansa erilaisten pelien merkeissä. Joskus muinoin, kun Facebook oli nuori, eräs suosituimmista peleistä oli maanviljelyyn perustuva Farmville – maanviljelyshän on monille eläkeläisille varmasti mukavia muistoja herättävä teema, sillä onhan kyseessä eräs vanhimmista tavoista saada elantonsa, ennen kuin ihmismassat alkoivat valua maaseudulta kaupunkeihin. Ikävä kyllä nykyään Farmvillen parasta ennen -päiväys on ohitettu jo muutamalla vuodella, eikä aika entinen koskaan palaa, niin pelimaailmassa kuin sen paremmin oikeassakaan.

On tarjolla onneksi muitakin pelejä, melkoinen määrä itse asiassa. Siksi kannattaakin tutkia tarjontaa rauhassa ja perehtyä tarjolla oleviin vaihtoehtoihin vaikka yhdessä sen ATK:n päälle ymmärtävän sukulaispojan kanssa. Jos reaktioaikasi on kovasti heikentynyt vuosien varrella, kannattaa ehdottomasti pitäytyä hidastempoisemmissa peleissä. Mikäli olet käyttänyt viimeiset vuodet erilaisten pähkinöiden, kuten ristikoiden, parissa, tarjolla on myös mukavasti älynystyrähaastetta tarjoavaa tavaraa.


Eläkeläiset ja verkkopankki – raha muuttuu sähköiseksi

Eläkeläiset ovat tunnetusti tarkan markan vartijoita. Paitsi että markka on kuollut ja kuopattu jo lukuisia vuosia sitten, eikä pankkejakaan juuri ole tarjolla valuutan muuttuessa sähköiseksi. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että rahaan koskiessasi voltit juoksisivat kehosi läpi – ei, tämä tarkoittaa sitä että raha on siirretty internetin palvelimien syövereihin sellaiseksi, että sitä on helppoa käsitellä kotitietokoneen äärellä. Unohda siis pitkät matkat pankin tiskille ja äreät kassavirkailijat: verkkopankki on tämän päivän sana.

Avataksesi verkkopankin sinun tosin täytyy tehdä vielä yksi visiitti pankkiin, jotta pääset täyttämään tarvittavat sopimukset oman verkkopankkikäyttäjätunnuksen luomiseksi. Tämän jälkeen elämä sitten onkin yhtä ruusuilla tanssimista, sillä pankkireissut jäävät tuon yhden visiitin myötä lopullisesti historiaan. Usko minua, olen itse käynyt viimeksi vuonna 2004, ja hyvin olen pärjännyt. Kuvittele tilanne omalle kohdallesi: sekin aika, mikä sinulla menee pankkiin kävellessä ja tiskillä asioidessa, on nyt käytettävissä tärkeämpiin asioihin kuten ystävien tapaamiseen tai tietokoneen käyttämiseen. Mahtavaa, eikö totta?

Maksa laskut kotoa käsin

Verkkopankki tekee esimerkiksi laskujen maksamisesta erittäin vaivatonta. Riittää kun yhdistät koneesi internettiin, menet verkkopankkisi sivulle, kirjaudut palveluun oikeasta pankista saamillasi tunnuksilla ja ryhdyt säätelemään varojasi haluamallasi tavalla: voit maksaa laskuja täyttämällä maksukohdassa tarvittavat tilitiedot ja summat, jonka jälkeen pääset hyväksymään suorituksen erillisellä avainkoodilla. Avainkoodilistan saat niin ikään oikeasta pankista, ja se kannattaa pitää aina käden ulottuvilla verkkopankkia käytettäessä – avainkoodilistan numerosarjoja tarvitaan esimerkiksi pankkiin kirjauduttaessa tai maksutapahtumia hyväksyttäessä. Saattaa kuulostaa monimutkaiselta, mutta todellisuudessa tämä tekee verkkopankin käyttämisestä entistäkin turvallisempaa – kiinalaiset tai venäläiset hakkerit eivät pääse rahoihisi käsiksi, vaikka sattuisivatkin poimimaan käyttäjätunnuksesi ja salasanasi.

Varo kalastelukirjeitä

Jos käytät sähköpostia, kannattaa kiinnittää erityistä huomiota pankkien nimillä lähetettyihin sähkökirjeisiin. Ne ovat nimittäin usein huijausviestejä, joiden tarkoituksena on saada sinut sivulle, jolta koneellesi latautuu haitallinen virus – tai vaihtoehtoisesti ne koittavat huijata sinua uskomaan olevansa oikea verkkopankkisi, ja jos syötät tunnuksesi, salasanasi ja avainkoodisi sinne, saattavat varasi olla vaarassa.

Tällaiset huijauskirjeet on kuitenkin helppo erottaa oikeista posteista ihan sen takia, että pankit eivät koskaan lähesty asiakkaitaan sähköpostiviesteillä, tai ainakaan pyydä luovuttamaan niissä henkilökohtaisia tietoja. Lisäksi tällaiset kalasteluviestit ovat usein ulkomaalaisten ketkujen rikollisissa mielissä syntyneitä, joten ne on kirjoitettu vaihtelevan huonolla suomenkielellä. Jos et ole varma sähköpostin oikeellisuudesta, käänny aina sen tietokoneiden päälle ymmärtävän sukulaispojan puoleen ja pyydä häneltä neuvoa.

Katso myös: 

Verkkopankin käyttäjän muistilista


Tietokoneiden lisätarvikkeet ovat loputon viidakko

Niin kauan kun on ollut olemassa tietokoneita, on ollut tarjolla myös tuhottomasti erilaisia lisälaitteita. Eläkeläinen saattaa kavahtaa sanan ”hiiri” kuullessaan, mutta tämä rotta on ystävällinen apuri katalan tuholaisen sijaan. Se ei järsi seinälistoja tai nakerra juustoa, vaan tietokonehiiren tehtävänä on ohjastaa näyttöpäätteellä liikkuvaa osoitinta eli kursoria käyttäjän haluamaan suuntaan. Joku saattaakin ehkä muistaa vanhat hiiret, joiden sisällä oli pallo, mutta nykyaikaiset hiiret toimivat hienovaraisen optiikan avustamana – lähes kaikissa malleissa on nykyään vaaraton lasersäde, jonka ansiosta osoittimen käyttö on tarkempaa kuin koskaan ennen.

Mikrofoni ja kaiuttimet

Eläkeläisen ei ehkä ole enää niin helppoa lähteä kyläreissulle ystävän luokse kuin joskus muinoin nuorempana. Voi myös olla, että ystävät ovat jääneet kauas: toiselle puolen maata tai jopa ulkomaille. Siksi tietokone mahdollistaa yhteydenpidon ystäviin ja sukulaisiin helpolla tavalla. Tarvitaan vain internet-yhteys, kaiuttimet ja mikrofoni sekä jokin soittamiseen soveltuva yhteydenpito-ohjelma, kuten vaikkapa esimerkiksi Skype.

Skype on ilmaiseksi verkosta saatava ohjelma, joka toimii pikaviestimenä ja puhelimena. Sen kanssa voi kirjoittaa viestejä reaaliajassa vastaanottajan kanssa näppäimistöä käyttämällä, mutta vielä hienompaa on jutella ihan oikeasti toisessa päässä olevan ihmisen kanssa. Se luonnistuu puhumalla mikrofoniin ja kuuntelemalla kaiuttimista vastaanottajan puhetta – siis aivan kuin puhelimessa puhuisi. Nykyään on myös saatavana mikrofonin sisältäviä korvakuulokkeita, jotka ovat varsin käteviä juuri tähän käyttötarkoitukseen.

VerkkokameraVerkkokamera

Jotta tietokoneen äärellä tapahtuva yhteydenpitokokemus voisi olla vieläkin täydellisempi, voi kokonaisuutta täydentää myös niin sanotun verkkokameran ohella. Mikrofoni ja kaiuttimet toimittavat ääntä molempiin suuntiin, mutta kuvittelepa jos tietokoneen monitorilta näkyisi myös sen ihmisen reaaliaikainen videokuva, kenen kanssa juuri juttelet – ja jos hän voisi nähdä sinut toisella puolella. No, tämä onnistuu juuri verkkokameroiden avulla.

Kannettavissa tietokoneissa (tai sylimikroissa, myös ”läppäreinä” tunnettuja) verkkokamera on yleensä valmiiksi asennettu yläläpän ylälaitaan, mutta mikäli tietokoneesi on mallia ”torni”, joutuu kameran siinä tapauksessa yleensä hankkimaan ja asentamaan erikseen. Se ei kuitenkaan ole vaikeaa, sillä kodinkoneliikkeissä myyjät mieluusti neuvovat ja auttavat löytämään sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon. Asennusvaiheessa taas voit hyödyntää ATK:n päälle ymmärtävää sukulaispoikaasi.

Katso lisää: 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tietokone

https://fi.wikipedia.org/wiki/Oheislaiteliiteliitännät


Eläkeläinen – hylkää kuulakärkikynäsi ja tutustu rohkeasti sähköpostiin

sahkopostiSähköinen posti eli sähköposti on moderni tapa tavoittaa ystävät ja sukulaiset niin lähellä kuin kaukanakin. Muutaman napin painalluksella kirjoittamasi kirje singahtaa verkkoja pitkin valtameren taakse tai toiselle mantereelle suorastaan silmänräpäyksessä, eikä sinun tarvitse pelätä breivin katoamista postituksen yhteydessä. Siksi kannattaakin hankkia tietokone, esimerkiksi pieni ja kätevä sylimikro, joka avaa tiedon valtatiet sepposen selällään ja nykäisee sinut tehokkaasti mukaansa moderniin nykyaikaan. Sen jälkeen paluuta entiseen ei enää ole, sillä niin kätevää tämä nykyinen yhteydenpito on.

Sähköpostilla voit lähettää tekstin lisäksi myös kuvia

Sähköposti on siitäkin kätevä, että kirjeen sisältöä ei ole rajoitettu pelkästään esimerkiksi tekstiin. Voit halutessasi liittää sähköpostiviestin oheen digitaalisia kuvia eli niitä sellaisia, jotka otetaan ”digikameralla” – toki myös oikeita valokuvia on mahdollista postittaa sähköisesti, mutta sitä ennen ne on ”skannattava” digitaaliseen eli sähköiseen bittimuotoon, eli siirrettävä tietokoneen sisuksiin käyttämällä erillistä lisälaitetta. Skannereita on saatavilla useasta eri hintaluokasta, joten taatusti myös eläkeläisen kukkarolle sopiva malli löytyy vaivatta lähimmästä kodinkoneliikkeestä.

Järkevämpi vaihtoehto on kuitenkin hankkia edullinen digitaalikamera, jotta sillä otetut kuvat ovat suoraan sähköisessä muodossa. Jos kuvaamista harrastaa enemmänkin, tällöin kyseeseen voi tulla myös hinnakkaampi järjestelmäkamera, josta löytyy ominaisuuksia vaikka naapurin Erkille jakaa. Nämä vaativat kaverikseen erillisen linssin, joten tiskillä saa varautua kaivamaan kuvetta enemmän.

Ilmainen tai maksullinen sähköpostilaatikko

Internetissä on kosolti tarjontaa erilaisten sähköpostipalveluiden välillä. Halvimmat, kuten hotmail tai gmail, ovat täysin ilmaisia. Kalliimmat osoitteet yleensä ovat kustomoituja ja vaativat erillisen osoitteen ostamisen joltakin palveluntarjoajalta. Tällainen kustomoitu osoite voi olla vaikkapa muotoa ”erkinverkko.com” – tai jokin muu vastaava. Vain taivas ja mielikuvitus ovat rajana, sekä se, onko kyseistä osoitetta joku muu jo ehtinyt ennalta omakseen varata. Kahta samanlaista osoitetta ei internetissä käyttää, ihan niin kuin ei oikeassakaan elämässä.

Valjasta sähköposti käyttöösi ja elämästäsi tulee kertaheitolla helpompaa ja vaivattomampaa. Ja mikäli ajatus moisesta hirvittää, kannattaa apuun pyytää se tietokoneiden parissa kaiken aikansa kuluttava sukulaispoika – hän avustaa mielellään näissä asioissa.